Perillä

Viikko takana mun nepalilaisessa kodissa!  Mut kuskattiin maanantaina mopon tarakalla tänne lopulliseen kohteeseen, ja täällä olenkin päässyt tutustumaan nepalilaiseen elämäntyyliin oikein kunnolla.  Asun siis paikallisessa perheessä, jossa mulla on äiti, isä ja kaksi host-veljeä(ja Tiger-koira). Tänne sopeutuminen on mennyt tosi helposti, ja olo on kotoisa jo nyt. Mun host-äiti eli mami ei osaa englantia käytännössä sanaakaan, mikä on antanut mulle valtavasti motivaatiota opiskella nepalin kieltä. Toistaiseksi sujuu mielestäni aika hyvin, ottaen huomioon että aloitin täysin nollasta. Toisaalta on hauskaa miten hyvin jonkun kanssa voi tulla juttuun ja vitsailla vaikka yhteistä kieltä ei olekaan. Mun nuorempi veli, 25v, osaa tosi hyvin enkkua ja pystyy toimimaan tulkkina sekä mentorina mun opiskeluissa. 

  Mun vanhempi, arviolta kolmekymppinen veli menee naimisiin 10 päivän päästä, mikä tarkoittaa sitä että pääsen osallistumaan aitoihin nepalilaisiin häihin! Lisäksi häistä johtuen tontti on täynnä ystäviä, sukulaisia ja työntekijöitä laittamassa paikkoja kuntoon. Täällä yhteisöllisyys toimii ihailtavasti. Kylä jossa asun koki kovia Nepalia viime keväänä ravistelleessa maanjäristyksessä(no pun inteded), ja seuraukset näkyvät edelleen. Mun perheen talo romahti maan tasalle ja tällä hetkellä täällä asutaan väliaikaisissa mökeissä. Sellaisissa lähes slummihenkisissä, peltikattoisissa ja maalattiaisissa asumuksissa. Normaalisti mun perheeni elintaso on kuitenkin paljon parempi, mutta moni täällä elää tällä tavalla vakituisesti. Kastijärjestelmähän on täällä osin vielä voimissaan, mutta juttelen siitä myöhemmin jolloin ehkä ymmärränkin ko systeemistä jotain. Työtä siis riittää, että kaikki saadaan edustuskuntoon, sillä hääpäivänä paikalle on tarkoitus saapua yli 300(!) vierasta. 

                Home sweet home. 

Päivisin käyn paikallisessa koulussa, jossa mun host-isä on rehtorina. Mulla ei ole varsinaisesti mitään virallista tehtävää, mikä tuntuu hieman ahdistavalta tällaisesta suomalaisesta ylisuorittajasta. Meno koulussa on kuitenkin tosi rento, ja yleensä mulle on aina löytynyt jotain tekemistä. Mun onnekseni(oppilaiden ei ehkä niinkään) tunneille saapuminen on nimittäin opettajille prioriteetti siellä viimeisten joukossa. Joka päivä vähintään joku on poissa, yleensä useampi. Esimerkiksi tällä viikolla sain ottaa kahdeksi päiväksi yläluokkien englannin opetuksen kokonaan haltuuni. Pidin keskiviikkona kolme oppituntia englannin ainekirjotusta, ja tarkistelin niitä loppupäivän. Torstaina sitten käytiin läpi asiat jotka monilla oli pielessä, joita olikin ihan reippaasti. My best fruit is.. My best colors is.....  Aluksi olin lähinnä kauhistunut että pääsin niin nopeasti itse puikkoihin, mutta niin oppilaitten kuin opetuksenkin tason huomattuani mulla oli ihan pätevä olo. :D Oman haasteensa opettamiseen tuo kyllä se, että en (vielä) osaa nepalia eivätkä oppilaat aina välttämättä pysy ihan kärryillä. Silti toivon että pääsisin opettamaan mahdollisimman paljon, sillä se oli tosi hauskaa ja palkitsevaa ja toivottavasti myös hyödyllistä. Sain myös pari ainetta joissa luki my favorite teacher is miss ant.. :D 

      Ysiluokka kirjottamassa esseitä. / My class busy writing essays. 

 Lukuunottamatta vähäistä stressiä tekemisen puutteesta, koulussa on yleisesti ottaen tosi kivaa. Muut opettajat on älyttömän mukavia ja oppilaat tietty into piukeena kun mun kaltainen eksoottinen ilmestys on paikalla. Lounasta voi käydä syömässä lähikaupoissa, joiden takahuoneet muuttuvat lounasaikaan pikku ravintoloiksi. Tänään kävin opejen kanssa syömässä lounaan johon kuului kasviscurrya, tee ja pasteija ja koko lysti maksoi sen vähän alle 20 senttiä. Pöytiin tarjoilu kuului hintaan.

   Chowmein eli riisimuroja ja kasviksia tulisessa mössössä. / Rice crispies and veggies in a hot sauce. Weird but tasty. 

Elämä täällä on jotenkin niin ihanan yksinkertaista ja rentoa. Aikatauluilla ei ole niin kauheasti merkitystä, ja koko ajan tulee vastaan kivoja yllätyksiä(ei sarkasmia) kun tehdäänkin jotain ihan muuta kuin olisin odottanut. Esimerkiksi torstaiaamuna heräsin siihen kun keittiössä hääräsi joukko sukulaisnaisia kokkaamassa juhla-ateriaa. Toisessa rakennuksessa oli meneillään seremonia, jota hindupappi johti kiivaasti viittoen ja mutisten samalla käsittämättömästi. Seremoniassa uhrattiin paljon ruokaa, kukkia ja kolikoita ja se tehdään kuulemma kerran vuodessa edesmenneitten sukulaisten muistolle. Koulun alun lähestyessä tajusin että rituaaliasussa heiluva host-iskäni aka rehtori ei kyllä tänään taida sinne asti ehtiä. Oikeassa olin ja munkin koulupäivä kutistui muutaman tunnin mittaiseksi kun  juhlaruokaa piti ehtiä syödä ennen koulua ja sitten taas lounaalla. 

  Sapuskaa isovanhemmille. / Sacrificing food and stuff for the ancestors. 

Summa summarum, elämä täällä on tähän asti ollut ihan mahtavaa. Olis niin paljon lisää kaikkea kerrottavaa, mutta jätän seuraavaan kertaan niin ei veny ihan ylipitkäksi tämä sepustus. Blogia aattelin päivitellä vähintään kerran viikossa, sillä mulla on nyt siihen mahdollisuus kun sain nepalilaisen liittymän. Oon niin onnellinen että pääsin nimenomaan tänne Nepaliin, en usko että parempaa paikkaa mulle olisi voinut löytyä. Kuulemisiin! 

// Just finished my second week in here and couldn't be happier. I'm living in a local family and teaching English and helping out at a local secondary school. 

Life in here is so different but definitely in a good way. You never know what happens next, for example on a regular Thursday morning I woke up to witness a faschinating hindu religious ritual which was followed by a delicious feast for breakfast.