perjantai 4. joulukuuta 2015

Mustang ja elämäni hienoimmat maisemat


Enää viisi päivää ja oon Suomessa! Se pääsee aina yllättämään miten nopeasti aika kuluu, mutta mahtavaa päästä taas kotiin. Mutta nyt pyrin pitämään ajatukset vielä muutaman päivän Nepalissa ja nauttimaan joka hetkestä ennen paluuta mun tavalliseen elämään. 

Edellinen viikko täällä oli kuitenkin todella kaukana tavallisesta. Tehtiin viikon matka Mustangille, joka on kaukainen ja eristynyt maakunta Nepalissa. Maisemat oli käsittämättömät; vain pelkkä kivinen laakso jota lumihuippuiset vuoret reunustivat. Ei mitään kasvillisuutta tai asutusta silmänkantamattomiin. Valehtelematta Mustang on hienoin paikka missä koskaan oon ollut. 

Matkan korkein piste oli lähes 4000 metrin korkeudessa sijainnut Muktinath. Paikka on sekä hinduille että buddhalaisille tärkeä pyhiinvaelluskohde. Kylässä on temppeli, jonne joka aamu kymmenet nepalilaiset pyhiinvaeltajat saapuu kylpemään jääkylmässä vedessä, joka oletettavasti huuhtelee ruumiin lisäksi myös sielun. 
Pääsin myös ekaa kertaa käymään oikeessa buddhalaisessa luostarissa. Paikka oli jotenkin niin rauhallinen ja täysin maailman kiireen ulkopuolella, vaan temppeli rakennus ympärillään koruttomat vuoret ja kuiva aavikkolaakso, munkit istumassa lukemassa ja kaikkialla oli aivan hiljaista. 


Iltaisin pysähdyttiin aina pienissä majataloissa, ja koska olin matkassa mun nepaliveljen kanssa pääsin näkemään paikat ennemminkin nepalaisesta kuin turistin näkökulmasta. Ghandruk-nimisessä kylässä, joka on suositun trekkireitin varrella, yövyttiin samassa paikassa monien ulkomaalasten kanssa. Ensin ootettiin että omistaja kiikutti liehitellen turisteille pitsat ja pastat, ja  kun länkkärit oli mennyt jo yöpuulle väsynyt omistaja istui meidän pöytään ja hän, mä ja mun veli ja nepalilaiset oppaat ja kantajat syötiin dal bhaatimme. 
Toisessa paikassa, joka oli paljon vähemmän turistien kuin Ghandruk mutta johon oli kuitenkin eksynyt yksi ranskalainen pariskunta, marssittiin suoraan keittiöön lämpimän tulen ääreen. Paikkaa piti ihana vanha pariskunta ja heidän aikuinen poikansa. Ranskikset söi ensin illallisensa ravintolan puolella, mutta mä löysin itseni syömässä riisiä käsin yhdessä omistajaperheen kanssa keittiön lattialla. Ihaninta oli ehkä kun omistajamummo ja -pappa kutsuivat mua nimellä "kanchi" eli tuttavallisella hellittelynimellä, joka vapaasti suomennettuna tarkoittaa "pikkuista". 

Tää oli nyt tällainen nopea raapustus, sillä nyt kun oon täällä Nepalissa enää muutaman päivän haluan minimoida ajan jonka roikun kännykällä. Matka jäi kuitenkin mieleen yhtenä hienoimpana kokemuksena täältä, ja itse paikkahan oli ihan sanoin kuvailematon. Annetaan siis kuvien puhua puolestaan. 



Momo eli tiibetiläinen herkku. Muistuttaa pelmeniä, mutta sisältää puhvelinlihaa.